Apua chatissa

Chatissa pääset keskustelemaan kahdestaan Ensi- ja turvakotien liiton työntekijän kanssa. Työntekijämme kohtaavat päivittäin työssään lapsia ja nuoria, joiden vanhemmat ovat eronneet tai joiden kotona on väkivaltaa.
Chatissa voit keskustella, kun:
- Vanhempasi ovat eronneet ja / tai asut kahdessä kodissa.
- Kotona on kiristynyt tunnelma tai riitoja. Kotona huudetaan, riehutaan, haukutaan tai ollaan muuten väkivaltaisia.
- Oma seurustelusuhteesi on satuttanut tai haluat keskustella omasta erostasi.
- Olet huolissasi kaveristasi.
Chat on nimetön, turvallinen ja luottamuksellinen.
Chat on auki arkipäivisin klo 15-18.
Chatin luottamuksellisuus
Meidän chatissa työntekijöillä on asioissasi salassapitovelvollisuus. Se tarkoittaa, että me emme kerro keskusteluiden sisällöistä eteenpäin esimerkiksi vanhemmillesi, ystävillesi tai tutuillesi.
Salassapitovelvollisuudessa on muutamia poikkeuksia:
Meitä sitoo Suomen laki, minkä vuoksi joskus meidän on pakko kertoa keskustelusta poliisille ja/tai lastensuojelun viranomaiselle. Kerromme aina sinulle, jos tällainen tilanne tulee.
Ilmoitamme keskustelusta eteenpäin poliisille ja / tai lastensuojelun viranomaiselle, jos:
- nuoreen on kohdistunut tai kohdistuu vakava rikos tai rikoksen uhka
- nuoreen kohdistuu väkivaltaa tai vakava väkivallan uhka
- nuori yrittää vahingoittaa itseään
- nuoren ei ole turvallista olla siellä missä nyt on
Chatin periaatteet
OnksOK -chat tarjoaa apua valtakunnallisesti alaikäisille, joita mietityttää vanhempien ero ja / tai lähisuhteissa tapahtunut väkivalta. Chatissa päivystävät Ensi- ja turvakotien liiton työntekijät.
Keskusteluteemat voivat olla vaikeita ja raskaita ja on tärkeää, ettei keskustelu kuormita sinua liikaa. Siksi rajaamme välillä keskustelujen pituutta. Haluamme myös antaa tasapuolisesti aikaa kaikille chattiin tulijoille. Toivommekin, että käyt chatissa vain kerran päivässä. Voit aina tulla uudelleen juttelemaan vaikka seuraavana päivänä.
Meillä chattiin pääsee yleensä melko nopeasti, mutta joskus on myös ruuhkaisempia hetkiä. Chatpäivystäjämme vastaavat kaikille jonotusjärjestyksessä.
Tutkimus- ja kehittämistyö
Keräämme tietoa chatkeskusteluista tutkimus- ja kehittämistarkoituksiin. Tekstien käyttämiseen pyydämme aina Sinulta luvan ja oman keskustelun luovuttaminen tutkimus- ja kehittämistarpeisiin on aina vapaaehtoista.
Käsittelemme kaikkea tietoa luottamuksellisesti ilman tunnistettavia tietoja. Luvan antaminen tai siitä kieltäytyminen ei vaikuta millään tavalla chatpäivystäjän kanssa käymääsi keskusteluun.
Mitä tietoja minusta kerätään
Kaikki chatissa kirjoitetut viestit poistetaan palvelimeltamme säännöllisesti.
IP-osoitteesi näkyy kanssasi keskustelevalle chatpäivystäjälle mutta emme näe sen perusteella tietojasi tai yhteystietojasi. IP-osoitteita ei kerätä talteen, vaan myös ne poistetaan palvelimeltamme säännöllisesti.
Ensi- ja turvakotien liiton chatin tietoturva on varma, eivätkä keskustelut vuoda mihinkään. Emme kerää asiakkaista henkilötietoja, ja aivan kaikki data poistetaan 12 kk välein myös Ninchatin palvelimilta. Chatin keskusteluyhteys on salattu, ja data on EU:ssa.
Kaikki chatissa kirjoitetut viestit poistetaan palvelimeltamme säännöllisesti.
IP-osoitteesi näkyy kanssasi keskustelevalle chatpäivystäjälle mutta emme näe sen perusteella tietojasi tai yhteystietojasi. IP-osoitteita ei kerätä talteen, vaan myös ne poistetaan palvelimeltamme säännöllisesti.
Ensi- ja turvakotien liiton chatin tietoturva on varma, eivätkä keskustelut vuoda mihinkään. Emme kerää asiakkaista henkilötietoja, ja aivan kaikki data poistetaan 12 kk välein myös Ninchatin palvelimilta. Chatin keskusteluyhteys on salattu, ja data on EU:ssa.
Lue lisää tietosuojasta:
- Rekisterinpitäjä: Ensi- ja turvakotien liitto ry, Asemapäällikönkatu 12 B, 4.krs. 00520 Helsinki
- Rekisteriasioista vastaava henkilö ja/tai yhteyshenkilö: Ensi- ja turvakotien liitto ry, Asemapäällikönkatu 12 B, 4.krs. 00520 Helsinki, Puh. +358 9 4542 440, toimisto@etkl.fi
- Rekisterin nimi: Tämä tietosuojaseloste kattaa kolme erillistä Ensi- ja turvakotien liiton toiminnassa syntyvää rekisteriä:
- ETKLn chattien ja jätä kysymys -palvelun asiakastiedot (Ninchat)
- ETKLn chateissa toimivien päivystäjien yhteystietorekisteri (omat tiedostot)
- ETKLn chattien uusien chatvertaisten yhteystietorekisteri (omat tiedostot)
- Rekisterin käyttötarkoitus
- Emme kerää ETKLn chattien käyttäjistä pysyvää rekisteriä. Käyttäjän IP osoite näkyy keskustelun aikana päivystäjälle. IP osoitetta käytetään vain siinä tapauksessa, että kyseessä on akuutti hätätilanne, lastensuojelullinen huoli tai rikos. Lain mukaan olemme velvollisia olemaan keskustelutietojen pohjalta yhteydessä hätäkeskukseen, lastensuojeluviranomaisiin tai poliisiin. Mikäli poliisi pyytää, välitämme heille IP osoitteen varmistaaksemme, että asiakas saa apua. Tällaisissa tilanteissa toimimme avoimesti ja asiakkaan kanssa yhteistyössä aina, kun se on mahdollista. Kaikki chatissa kirjoitetut viestit ja niihin liittyvät taustatiedot sekä IP osoitteet poistetaan palvelimeltamme säännöllisesti 12kk kuluttua. Jätä kysymys -palvelun osalta asiakas kirjaa palveluun oman sähköpostiosoitteensa, minne vastaus kysymykseen toimitetaan. Kaikki tiedot (sähköposti ja kysymys) poistetaan palvelimeltamme 3 kk kuluttua.
- ETKLn chateissa toimivista päivystäjistä keräämme vain välttämättömät tiedot (nimi, taustaorganisaatio ja sähköpostiosoite). Tietoja käytetään ajankohtaisten asioiden tiedottamisessa sekä kriisitilanteiden viestinnässä. Chatpäivystäjän tiedot poistetaan hänen jäädessä pois toiminnastamme.
- ETKLn verkkosivujen kautta chatvertaisiksi hakeutuvista kerätään vain välttämättömät tiedot (nimi ja sähköpostiosoite). Chatvertaisen tiedot poistetaan hänen jäädessä pois toiminnastamme.
- Rekisterin tietosisältö
- ETKLn chattien asiakkaista ei synny pysyvää rekisteriä. Kaikki asiakaskeskustelujen tiedot poistetaan teknisen toimittajan Ninchatin toimesta 12 kk kuluessa. Jätä kysymys palvelun osalta kaikki tiedot poistetaan 3 kk kuluttua.
- ETKLn chateissa toimivien päivystäjien yhteystietorekisteri: etunumi, sukunimi, organisaatio, sähköposti.
- ETKLn chateissa toimivien chatvertaisten yhteystietorekisteri: etunimi, sukunimi, organisaation, jonka kautta on tullut chatvertaiseksi, sähköpostiosoite.
- Säännönmukaiset tietolähteet
- Asiakkaiden käymistä keskusteluista syntyvät tiedot, IP osoite. Jätä kysymys -palvelun osalta asiakkaan kysymys ja sähköpostiosoite (henkilön itsensä antamat tiedot).
- Henkilön itsensä antamat tiedot.
- Henkilön itsensä antamat tiedot.
- Tietojen säännönmukaiset luovutukset
- Asiakirjatietoja ei luovuteta ulkopuolisille, paitsi asiakkaan omat tiedot hänen omasta pyynnöstään. Chat-keskustelujen tekstiaineisto voidaan luovuttaa palvelun kehittämis- ja tutkimustarkoitukseen ainoastaan silloin, kun asiakas on antanut tähän suostumuksen. Suostumus kysytään käydyn keskustelun jälkeen. Myös päivystäjät antavat suostumuksen käyttää tekstejään ko. tarkoitukseen. IP-osoitteeet poistetaan palvelusta ennen tekstidatan luovuttamista. Jätä kysymys -palvelun osalta yhteystietoja ja tai muita tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.
- Yhteystietoja ei luovuteta ulkopuolisille.
- Yhteystietoja ei luovuteta ulkopuolisille.
- Tietojen luovutukset ja siirrot EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle
- Tietoja ei luovuteta ko. alueille.
- Rekisterin suojauksen periaatteet
- Tietokantaan pääsee käsiksi vain palveluntarjoajan kautta ja vain vastuuhenkilöt.
- Yhteystietorekisteri on suojattu salasanoilla ulkopuoliselta käytöltä.
- Yhteystietorekisteri on suojattu salasanoilla ulkopuoliselta käytöltä
- Rekisteröidyn oikeus tarkastaa tietonsa
- Chatin käyttäjillä ei ole oikeutta tarkistaa tietojaan rekisteristä, koska emme pysty tunnistamaan käyttäjää.
- Rekisteröidyllä on oikeus pyytää jäljennös itseään koskevista henkilötiedoista ja pyytää tietojensa käsittelyn rajoittamista tai lopettaa tietojensa käsittely
- Yhteydenotto: rekisterin yhteyshenkilö.
- Oikeus vaatia tiedon korjaamista: Rekisteröidyllä on oikeus pyytää, että häntä koskevat tiedot korjataan tai poistetaan, ellei soveltuva tietosuojasääntely edellytä tietojen säilyttämistä.
- Yhteydenotto: rekisterin yhteyshenkilö.
- Suoramarkkinointikielto: Rekistereitä ei käytetä suoramarkkinointiin.
Mitä ja kenen tietoja kerätään ja millä perusteella tietoja kerätään:
Asiakkaan IP-osoite: IP-osoitteen näkyminen päivystäjälle perustuu elintärkeiden etujen suojaamiseen. Henkilötietojen käsittely on sallittua, kun se on tarpeen rekisteröidyn tai jonkun toisen henkilön elintärkeiden etujen suojaamiseksi. Elintärkeiden etujen suojaaminen sopii käsittelyperusteeksi esimerkiksi tilanteisiin, joissa on kysymys elämästä ja kuolemasta tai uhkista, jotka voisivat johtaa rekisteröidyn tai jonkun toisen loukkaantumiseen tai olla muutoin terveydelle vahingollisia.
Chatpäivystäjistä kerätään nimi, organisaatio ja sähköpostiosoite tiedottamista varten.
Sivuston evästeillä seurataan kävijämääriä. Käyttäjistä ei seurata muita tietoja eikä evästeillä kohdenneta mainontaa.
Mitä tiedolla tehdään/mihin tarkoitukseen niitä käytetään
IP-osoitetta käytetään vain siinä tapauksessa, että kyseessä on akuutti hätätilanne, lastensuojelullinen huoli tai rikos. Lain mukaan meidän tulee olla keskustelutietojen pohjalta yhteydessä hätäkeskukseen, lastensuojeluviranomaisiin tai poliisiin. Mikäli poliisi pyytää, välitämme heille IP-osoitteen varmistaaksemme, että asiakas saa apua. Tällaisissakin tilanteissa toimimme avoimesta ja asiakkaan kanssa yhteistyössä aina kun se on mahdollista.
Chatpäivystäjien tietoja käytetään chatin ajankohtaisista asioista kuten koulutuksista tiedottamiseen. Niitä voidaan käyttää myös päivystystyön arkeen liittyvistä asioista yhteydenottamiseen.
Mistä tiedot saadaan
IP-osoite kirjautuu Ninchattiin ja näkyy päivystäjälle asiakkaan keskusteludatan yhteydessä.
Chatpäivystäjät toimittavat tarvittavat yhteystiedot aloittaessaan päivystämisen chatissa. Chatpäivystäjät antavat yhteystietonsa hakeutuessaan mukaan toimintaan.
Minne tiedot tallennetaan
IP-osoite tallentuu Ninchatin palvelimelle.
Chatpäivystäjien ja chatvertaisten yhteystiedot tallennetaan Microsoft Officen salasanalla suojattuun pilvipalveluu.
Ketkä tietoja käsittelevät, kuka vastaa rekisteristä
IP-osoite näkyy asiakkaalle vastaavalle chatpäivystäjälle sekä chatin vastaaville työntekijöille.
Chatpäivystäjien ja chatvertaisten yhteystietoja käsittelevät Ensi- ja turvakotien liiton chattiimin työntekijät.
Henkilötietojen luovuttaminen
Chatin käyttäjän tietoja ei luovuteta ulkopuolisille, paitsi viranomaisen pyynnöstä tai asiakkaan omat tiedot hänen omasta pyynnöstään. Chat-keskustelujen tekstiaineisto voidaan luovuttaa palvelun kehittämis- ja tutkimustarkoitukseen ainoastaan silloin, kun sekä asiakas että päivystäjä ovat antaneet tähän suostumuksensa. Tekstidata luovutetaan ilman IP-osoitteita.
Henkilötietoja ei koskaan anneta käytettäväksi suoramarkkinointiin. Chatpäivystäjien tai chatvertaisten yhteystietoja ei luovuteta ulkopuolisille. Chatvertaisten yhteystiedot luovutetaan siihen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykseen, jonka chatvertainen on itse valinnut.
Koska tiedot hävitetään
IP-osoite ja chatkeskustelut hävitetään 12 kuukauden välein Ninchatin palvelimelta.
Chatpäivystäjien ja chatvertaisten tietoja hävitetään päivitettäessä yhteystietolistoja, mikäli joku on jäänyt pois toiminnasta.
Mikäli tapahtuu tietoturvavuoto tai –loukkaus eli henkilötietoja katoaa, tuhoutuu tai joutuu vääriin käsiin (tietomurto, henkilötiedot varastetaan), tietosuojaviranomaiselle tehdään tästä ilmoitus 72 tunnin sisällä.