Hyppää sisältöön
Sisarusten välinen väkivalta

Onks OK, että sisarus satuttaa?

Jos sisaruksesi satuttaa sinua tai on väkivaltainen, on tärkeää, että tiedät miten toimia. Ensinnäkin älä jää yksin tilanteen kanssa. Kerro tilanteesta aikuiselle, kuten vanhemmalle, kuraattorille tai jollekin muulle luotettavalle aikuiselle. On tärkeää, että saat apua ja että tilanne käsitellään. 

On normaalia, että sisarusten välillä on joskus kilpailua, vihantunteita ja riitoja. Jos sisaruksen käytös pelottaa tai saa aikaan turvattomuutta, ei kyse ole enää tavallisesta nahistelusta, vaan väkivallasta.

Sisaruksen käyttämä väkivalta voi olla monenlaista, esimerkiksi tönimistä tai läpsimistä, haukkumista tai nimittelyä.  Väkivalta voi kohdistua myös toisen tavaroihin, esimerkiksi niiden rikkomisena tai luvatta ottamisena tai lemmikkiin sitä satuttamalla. Tällainen käytös ei ole ok.

Miksi vanhemmat eivät puutu sisaruksen käytökseen?

Vanhempien tehtävä on huolehtia siitä, että jokainen saa olla kotona turvassa. Joskus voi olla niin, että vanhempi ei näe sisarusten välillä mitään hälyttävää tai ajattelee sen olevan vain tavallista sisarusten välistä kinastelua.

Kerro vanhemmalle, että sisaruksen käytös satuttaa ja pelottaa. Jos vanhempi ei jostain syystä puutu sisaruksen väkivaltaiseen käytökseen, ota asia puheeksi jonkun toisen aikuisen kanssa, esimerkiksi meidän chatissa. Tärkeää on, että et jää asian kanssa yksin.  

Jos sisaruksesi on väkivaltainen, yritä itse pysyä rauhallisena. Jos mahdollista, poistu tilanteesta ja pyydä apua.