Hyppää sisältöön
Kahdessa kodissa – mutta aina kotona

Kahden kodin arkea

Kun vanhemmat asuvat eri kodeissa, arki voi tuntua välillä helpolta ja välillä hankalalta. Kahden kodin elämä tuo mukanaan muutoksia, tunteita ja uusia tapoja toimia. Tältä sivulta löydät ajatuksia ja vinkkejä siihen, miten voit tehdä arjestasi mahdollisimman sujuvan.

Kahden kodin arki voi tuntua monenlaiselta

Kun vanhemmat asuvat eri kodeissa, arki muuttuu väistämättä. Toisinaan kahden kodin elämä voi olla selkeää ja jopa kivaa, kun ympäristö vaihtuu ja näkee molempia vanhempia. Toisinaan taas muutokset, aikataulut tai pakkaaminen voivat tuntua raskailta.

Mukanasi voi kulkea tunne, että olet aina väärässä paikassa ja tahtoisit olla juuri siellä, mistä joudutkin lähtemään. Saatat ikävöidä vanhempaasi, kenen luota lähdet ja samalla tuntea, että on kuitenkin kiva mennä tapaamaan toista vanhempaa.

On täysin normaalia, että tunteet vaihtelevat.

Miten voit vaikuttaa omaan arkeesi?

Elämä eroperheessä ja kahden kodin arjessa voi tuntua joskus erilaiselta, mutta se voi olla myös todella rikasta. Sinulla voi olla kaksi kotia, joissa molemmissa on omat tutut ja tärkeät jutut, kuten omat lempipaikat, tavarat ja rutiinit. 

Vaikka et voi päättää kaikkea, voit vaikuttaa moniin käytännön asioihin. Voit esimerkiksi:

  • kertoa vanhemmille, mikä aikataulu tai tapa toimia helpottaa elämääsi
  • sanoa ääneen, jos jokin järjestely tuntuu hankalalta
  • ehdottaa, miten pakkaaminen, kulkeminen tai tavarat voisi järjestää helpommin
  • pyytää aikuisilta apua, jos jokin asia kuormittaa

Kun puhut avoimesti, aikuiset voivat helpommin huomata, mikä olisi sinulle paras ratkaisu.

Pohdintatehtävä: mitä ajattelet kahden kodin arjesta?

Pohdi, millaisia ajatuksia kahdessa kodissa eläminen sinussa aiheuttaa. Eroaako arjen tavat kotien välillä? Miten käsittelet ikävää toista kotia kohtaan? Miten teet molemmista kodeista omannäköisen?

Tehtävä: tunnista, mikä toimii kahden kodin arjessa

Voit tehdä tämän omassa tahdissasi:

  1. Kirjoita ylös kolme asiaa, jotka kahden kodin arjessa tuntuvat sujuvilta.
  2. Kirjoita kaksi asiaa, jotka välillä stressaavat tai ärsyttävät.
  3. Mieti, mitä yhtä pientä muutosta toivoisit arkeen.
  4. Valitse yksi asia, jonka haluaisit sanoa vanhemmillesi. Kirjoita se ylös ja kerro se vanhemmillesi, kun se tuntuu sopivalta.

Tämän ei tarvitse olla iso projekti. Pieni pysähdys voi auttaa sinua hahmottamaan, mitä oikeasti tarvitset.